ELLI VM 1986

   

Seulavirta Ulla

Muistoja Elli –vuodesta: Vuonna 1986 Elli-vuoteni oli mielenkiintoinen, joskin ansiotyöni vuoksi en voinut ottaa vastaan kaikkia Elli-esiintymisiä, oli mm Kuopion sotaveteraanien vierailu Juuassa seurakuntakeskuksessa, jossa esittelin kuntaamme.

Otteita Vaarojen Sanomista No 52 15.7.1986

Tämänkesäinen tomera Ellimme:

Kanslisti Ulla Seulavirta
"En vielä tunne täysin toimenkuvaani. Eikös se ole Juuka-seuran ja koko kotiseudun edustamista.
Siinä teen mielelläni voitavani. - Näin jutteli uusi Elli valinnan jälkisenä päivänä. Ulla kertoi valinnan tulleen tavallaan yllätyksenä.
- Eikös siin pidä olla paljon suostittelijoita..kaipa niitä on ollut, mietti Ulla.
Hän on aikaisempina vuosina tyrmännyt koko valitsemisajatuksen olmalta kohdaltaan, mikäli joku tuttava on sellasta ehdotellut.
- En ole katsonut itselläni olevan tarpeeksi taustaa tällaiselle kunnialle. Tulevat edustustehtävät eivät kuitenkaan pelota tai jännitä. "Otan aina asiat asioina", on vastaleivotun tomeran Ellin mielipide."

"Työn ja perheen ohella on tarmokkaalta naiselta riittänyt aikaa yhteiskunnallisille tehtäville.
Hänet valittiin kunnanvaltuustoon vuonna 1973. Nyt on neljäs valtuustokausi menossa.
Lautakuntasektorilla hän on toimnut raittiuslautakunnan puheenjohtajana. Hän on ollut edustajana Pohjois-Karjalan keskussairaalan kuntainliitossa Juuan edustajana, samoin kehitysvammapiirin liittovaltuustossa. Seurakuntatyössä hän on ollut mukana kuulumalla kirkkovaltuustoon. Nuorisotyö on ollut sydäntä lähellä. Hän oli perustamassa Juukaan Nuoret Kotkat- järjestöä toimien pitkään puheenjohtajana. Henkilökohtaisena harrastuksena on työn vastapainoksi ulkoiluja muu liikunta."

 


NettiTieto Oy