ELLI VM 1989
   

Wickström Kaarina

Otteita Vaarojen Sanomista No 55 18.7.1989

Kaarina Wickströmistä Juuan Elli 1989
"Tämän vuoden Elli-viikon yksi jännitysnäytelmä ratkesi viikon pääjuhlassa sunnuntaina. Kysymyksessä on tietenkin Juuan Ellin 1989 jukaiseminen. Titteliä tulee seuraavan vuoden kantamaan perhepäivähoitaja Kaarina Wikckström Koskelasta. Itse hän on valinastaan erittäin yllättynyt. - Valinta kuitenkin lämmitti syvästi. Tunnen kiitollisuutta siitä, että oma työni on huomattu. Lisäksi koen tämän kunniaosoitukseksi ja arvostukseksi karjalaisuudelle, sanoo Kaarina Wickström itse."

"Karjalaisuus on Kaarinalle tärkeä asia. Hän syntui todelliseen suurperheeseen Suojärvellä, perheessä oli alukuaan kaikkiaan 12 lasta. Kaarina oli vasta puolivuotias, kun perhe joutui lähtemään evakkoon.
- Pidän itseäni juukalaisena, sillä olin niin pieni, etten muista sieltä paljonkaan. Olen juurtunut tänne ja myös suurin osa ystävistäni on juukalaisia. Kuitenkin olen ylpeä saadessani sanoa, että olen syntynyt Suojärvellä. Kai paras määritelmä tuntemuksiani kuvaamaan olisi, että olen juukalais-karjalainen, sanoo Kaarina"

"Työ on Kaarinalle toinen niistä asioista, joista hän ammentaa hämmästyttävän tarmonsa. - Työnteon opin jo kotona. Vuonna 1973 Kaarina teki kolmea työtä; kantoi aamuisin piirin lehdet, hoiti päivällä lapsia ja siivosi iltaisin Kauppayhtiöllä.
Toinen Kaarinan voimanlähde on luonto. Lehtiä jakaessaan hän nauttii aamuisista auringonnousuista ja linnunlaulusta. Sienessä ja marjassa käydessä hänelle eivät täydet korit ole tärkeintä."

 


NettiTieto Oy