Jättiläiskyy sikavarkaana Juuassa (26.7.1947)
Heinäkuun, 26 p:nä oli maanvilj. Otto Huttusen talonväki Juuan Järvikylässä mennyt läheiselle niitylle heinäntekoon. Kun talon emäntä noin 3 tunnin kuluttua palasi kotiin ja meni sikalaan sikoja ruokkimaan, huomasi hän eräästä pahnueesta kadonneen 2 porsasta.

Ensin epäiltiin, että mahdollisesti parhaillaan paikkakunnalla majailevat mustalaiset olisivat siepanneet porsaat, mutta pian kävi kuitenkin ilmi, ettei mainittuna aikana talossa käynyt mustalaisia eikä muitakaan vieraita. Porsaita ryhdyttiin etsimään, koska oli todennäköistä, että ne olisivat avonaisen oven kautta juosset ulos. Mysteriö sai kuitenkin varsin yllättävän selityksen.

Isäntä Huttunen tapasi noin 100 metrin päässä sikalasta jättiläiskokoisen kyykäärmeen, joka kita auki vääntelehti eteenpäin. Hän luuli kysymyksessä olevan kantavan naaraan, koska se oli keskikohdaltaan tavattoman paksu. Tapettuaan käärmeen hän mukanaan olleella teräaseella avasi sen vatsan tällöin häntä kohtasi suorastaan ällistyttävä näky, sillä etsimänsä porsaat löytyivät sieltä.

Ensiksi nielty porsas oli jo ehtinyt kuolla, mutta toinen, jonka käärme oli hotkaissut saparo edellä, oli voinut kauemmin hengittää käärmeen avonaisen kidan kautta osoitti vielä elon merkkejä. Saatuaan tekohengitystä virkosi porsas eloon, peto oli harvinaisen kaunis eläin käärmeeksi, 147 sm pitkä, joten oli luultavaa, että tämä on sama kyy, joka vietteli ensimmäisen Eevan muinoin Paratiisissa.

Yleisöllä on tilaisuus käydä tätä sikavarasta katsomassa 10 mk maksusta, josta kertyneet varat käytetään porsasvahingon korvaamiseen.
Mutta kun nyt on varoja kertynyt yli vahingon, on mv. Huttunen luvannut ylijäämän luovuttaa maalaisliiton Järvikylän paikallisosastolle, sen toimeen paneman vaalitaistelun rahoittamiseen.

Heiska (v. 1947)

(Huom. Mätäkuun juttuja)

 


NettiTieto Oy